18. maaliskuuta 2013

Oravannahkoi

Jo tovi sitten siina*k ehdotteli mulle vaihtokauppoja. Yhtä sukkaparia vastaan saisin jotain ihanaa lankaa. Mä olin heti juonessa mukana! Sain Siinalta langat ja täysin vapaat kädet mallin valintaan. Hankalin osuus olikin sitten se mallinvalinta, mutta vihdoin sen keksin: Pikku Unikot!


Ohje: Pikku Unikot
Lanka: Knitlob's Lair Väinämöinen väreissä Ärjy ja Hopea
Puikot: 2,5 mm
Ravelryssä: Bubble

Kuvio saadaan aikaan neulomalla raitoja ja nostelemalla silmukoita neulomatta tietyssä järjetyksessä. Nostetut silmukat vetävät neuletta sen verran kasaan, että tuntui kuin työ ei millään etenisi, vaikka kuinka neuloisi. Matkaa hidasti myös se, että kaaviossa oli virhe, jota en virheeksi tajunnut. Pohdin vain, etten taida olla kovinkaan fiksu, kun en nyt ymmärrä. Mutta itse pähkäilin, miten kuvio asettuu ja hyvin onnistui - muutaman purkukerran jälkeen.

Sittemmin suunnitelija Soile huomasi kaaviossa virheen ja korjasi sen. Siispä nyt kaikki muutkin neulomaan Unikoita, söpöjä tulee!


Tättärää, sukat vieläpä sopivat saajalleen!


Kun lopputulosta katselee, ei voi olla suunnitelematta, mitä kaikkia väriyhdistelmiä näihin sukkiin olisi kiva kokeilla. Tuskin toiset sukat enää tuntuisivat niin hitailta neuloa. Saatanpa hyvinkin tarttua ohjeeseen vielä toistekin.

Ja ne oravannahat! Uuu-uuu-uuu! Jo ennen sukkien aloittamista sain etukäteislahjontana vyyhdillisen Malabrigon Sockia (kuvassa oikealla) ja Knitpron hiilikuituiset sukkapuikot. Kuvittelin tämän yltäkylläisyysihkuhemmottelun riittävän, mutta lisäksi sain sukat toimittaessani valitan Titityyn puodista, minkä vyyhdin vielä tahtoisin. Tahdoin Knitlob's Lairin Ahtia värissä Sahrami (kuvassa vasemmalla). Oi, oi, mitä luksusta! Nämä vyyhdit juttelee mulle niin hirmuisesti, että toivottavasti ehdin saada keskeneräiset pian alta pois ja nämä muruset puikoille.


Kiitokset huippukaupoista Siinalle!

22 kommenttia:

  1. Oi miten hienot sukat! Ja mahtavat oravannahat! Mua vähän kutkuttelis kokeilla noita hiilikuitupuikkoja, laitahan käyttökokemuksia kun kerkiät :).

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat, niin ihanat väritkin!

    VastaaPoista
  3. Upeat sukat - sinulle on haaste blogissani!

    VastaaPoista
  4. Hienot sukat teit. Ja melekoset oravannahat sait kyllä! Huu. Nuo hiilikuitupuikot on kyllä ihan vekkuli juttu, kiva materiaali.

    VastaaPoista
  5. Niin on parhautta kaikki oravannahkakaupat että! Nuo sun saamat langat on kyllä aivan huikeita, nam.

    VastaaPoista
  6. Varpaani kiittävät sinua, Tiina ♥

    VastaaPoista
  7. Voi että sinä olet kyllä taitava noita sukkia tekee..... Hienot

    VastaaPoista
  8. Oijoijoi mitä namivyyhtejä! Eikä oo hullummat unikotkaan ;) Mie tekisin nää luumusta ja smaragdista...

    VastaaPoista
  9. Ihanat sukat ja kerrassaan herkkuvyyhtejä.

    VastaaPoista
  10. Hienot unikot ja ihanat langat.

    VastaaPoista
  11. Ihanat sukat ja oih, mitä lankoja!!!

    VastaaPoista
  12. Nam! Ja taas yksi sukkamalli jonoon..

    VastaaPoista
  13. Ohhoh, mitä ihanuuksia sait, LÄÄH! :D Hienoa, että jaksoit taistella sukat valmiiksi, niistä tuli näyttävät!

    VastaaPoista
  14. No huh huh, mistä tämmöisiin vaihtareihin pääsee osalliseksi? :D Hitsit, tuo pinkki väiski on herkullisen näköistä.

    VastaaPoista
  15. Ihanat unikko sukat ja vaihtarikin oli ihania =) Mullekin kelpais tuollaiset vaihtarit!

    VastaaPoista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)