Joskus jostain on matkaani tarttunut vyyhdillinen suomalaista villa-angoraa. Väri oli kaunis luonnonvalkoinen, mutta semmoisen neulominen tympäisi ankararasti. Tuuppasin vyyhdin värjärimestarinakin tunnetulle toverille (tunnetaan mm. Raverlryssä nimellä
kramox), ja pyysin lankani takaisin ihan minkä vaan muun värisenä, kuin valkoisena. Lanka palasi takaisin pastellisena, mielettömän kauniina semisolidina violettina. Väri ei ole ihan meikäläisen ominta aluetta, mutta ihastuin siihen silti.
Lanka halusi epäilemättä huiviksi, joten latasin Ravelrystä ystävän vinkkaaman huiviohjeen ja aloin tikutella. Olin varma, että lankaa olisi jonkin verran yli 400 metriä, mutta vyötteettä hankitusta langasta ei aina voi olla ihan varma. Ja niinhän siinä sitten kävi, että ei riittänyt lanka, ei.
Lanka: Suomalainen villa-angora-sekoite, saapunut minulle ilman vyötettä
Puikot: 4,0 mm sileään ja 4,5 mm pitsiin
Vaan kas, osasinpas kerrankin soveltaa ohjetta niin, että valmis huivi näyttää todella valmiilta, eikä keskeneräisenä puikoilta riipaistulta mytyltä. Siitä tuli suorastaan nätimpi, kuin olin alunperin osannut kuvitellutkaan. Kyllä pieni annos pastellia on silloin tällöin paikallaan, on se niin sievä.