En ole koskaan osannut virkata. Eihän sitä voi oppiakaan, ellei harjoittele. Viimeaikoina virkkaaminen on pyörinyt mielessä enemmän kuin aikoihin. Tekee mieli ihan opetella. Aloitin pienestä ja yksinkertaisesta: virkkasin ympyrän, ketjusilmukkaa toisen perään ja pari pienempää ympyrää. Ja kas, siitä on riittänyt iloa!
Hiiri.
Hyökkäys.
Säntäys.
Tappo.
Hiiri pääsee hengestään.
Tappaja ja saalis.
Kertomuksia neuleista, langoista ja Herra Kippuraisen sekä Helinä-keijun edesottamuksista.
15. elokuuta 2010
12. elokuuta 2010
Jotain laivastonsinistä
Vuosi sitten kesällä aloitin neulomaan jo pitkään haaveissa ollutta Coffee Tunicia. Nallea olin jo aiemmin hamstrannut Prisman alekorista ihan tätä varten. Tummansininen väri esti ehdottomasti neulomasta tätä talvella, piemeän aikaan, joten tämä oli aivan selkeä kesärojekti. Kesä 2009 vilahti kummasti ohi, eikä mun tunika ollut edennyt resoria pidemmälle. Ehkä ne 2,5 mm puikot ja piiiiitkän pitkältä tuntuva vaatekappale ei ihan hirveästi houkutelleet neulomaan. Tekele tungettiin pussinpohjalle lankakaapin perukoille.
Siinä vilahti syksy, talvi ja kevät ihan ohi, kunnes oltiin taas kesässä. Ja kesällä oli taas tarmoa tarttua tummansiniseen neuleeseen. Tällä kertaa neulominen luisti kuin rasvattu. Palmikot ja kavennukset antoi tylsälle neuleelle rytmin, pienen addiktoivan lisän. Tunika alkoikin valmistua yllättävän nopeasti.
Ja siitä tuli kiva. Olen vallan tyytyväinen tulokseen, vaikka näillä lämpöasteilla edelleen epäilyttää, miten tuolle tulee käyttöä. Pakkaspäiviä odotellessa.
Ohje: Coffee tunic Ravelryssä. Löytyy myös Mipen blogista.
Lanka: Novita Nalle, melkein kolme 150 gramman kerää
Puikot: 2,5 mm ja 3 mm
Ravelryssä: Navy tunic

10. elokuuta 2010
Kalakukkovaihto
Ei, me ei vaihdeltu kalakukkoja, vaikka otsikosta niin voisi päätelläkin. Kyseessä oli kuopiolaisten neulojien kesken järkkäilty vaihto. Salaisessa pakettivaihdossa minä väsäilin pakettia TiiQ:lle. Pakettiin sujahti lumppua, hamppua, villaa, pähkinöitä..
..ja kahdet kämmekkäät.
Ohje:Waffle Stitch Fingerless Gloves
Lanka:Gjestal Bris
Puikot:4,5 mm
Ravelryssä:A secret
Ohje:Emerald Fingerles mittens
Lanka:Novita Nalle
Puikot:3,5 mm
Ravelryssä:An other secret
Mäkin sain paketin! ArualMarialta. Enkä ihan mitä vaan pakettia, vaan tämmösen:
Vaaleanpunaiseen silkkipaperiin oli kääräisty 100 gramman vyyhdillinen silkkiä ja villaaa ja kauniista valkoisesta pussukasta löytyi silmukkamerkkejä ja aivan ihanat kämmekkäät. Lisäksi mukana oli kaunis kortti, jossa kerrottiin paketista lisää. Jo aiemmin sain Ravelryn kautta pakettiin kuuluen toivomani ohjeen:Still Light Tunic. Tästä ohjeesta olen haaveillut jo jonkin aikaa ja olen enemmän kuin iloinen, että sain sen tässä vaihdossa. Paketti oli kyllä kaikin puolin valloittava: kämmekkäät on kauniit ja todella siististi tehdyt, samoin silmukkamerkit. Lanka on jännittävä uutuus ja tuo ohje kyllä ehdottomasti parhautta. Erityisesti olen otettu silmukkamerkkien mukaan liitetystä kortista.
Siinähän on meidän Kippura!
Kiitokset siis vielä kerran ArualMaria, onnistuit lahjomaan minua ihanalla paketilla. Tää oli enemmän ku sata jänistä.

8. elokuuta 2010
Ihanuuksia
Tää on käyny mummolassa. Ja mumman kanssa pitää aina jutella uusimmista käsityöhurahduksista ja aikaansaannoksista. Asiaan kuuluu myös lankojen hypistely ja mumman lankavaraston pienennys. Mumman lankavarasto pienenee, kun ne langat ihan vahingossa kulkeutuu mun varastoihini. Tällä kertaa 50-lukulaista lumppulankaa ei voinut vastustaa. Otin sen mukaan. Yllättävän pehmeää lumppulangaksi.
Suunnitelmana on neuloa tästä jotain kivaa itselle ja sitten värjätä tekele järkevämmän väriseksi. Tämänhetkinen väri ei oikeen puhuttele mua.
Tää sulovileeni on hamstrannu lankaa muualtakin. Jenni kauppasi jokin aika sitten lankojaan ja mä haksahdin heti. Dropsin Alpacaa putosi postiluukusta. Kun se on niin pehmeää ja siitä voi tehdä vaikka ja mitä. Eiks niin?
Oon suunnitellut jo jonkin aikaa langanostolakkoa, mutta sitten huomaan sortuvani aina vaan uudestaan ja uudestaan. Tää on vähä samanlaista ku laihduttaminen: "No jos mä nyt vielä tämän kerran, ja alotan sit maanantaina."
Mutta pitäähän sitä nyt neulojalla lankaa olla. Se on fakta. Pitää olla vaihtoehtoja, että voi neuloa esim. kaikki ohjeet läpi tästä opuksesta.
Tämä kirja on mun ehdoton suosikki, vaikka yhtään neuletta en siitä vielä ole ehtinyt edes aloittaa. Heti kun keskeneräisistä edes yksi valmistuu, mulla on lupa aloittaa jotain uutta ja se tulee olemaan jotain ihanaa tästä kirjasta.
Neulomisiin!

6. elokuuta 2010
Rippilapsonen
Viime lauantaina pakkasin koko huushollini kissaa ja Ukkoa myöten autoon ja otin suunnaksi Pohojammaan lakeudet. Sunnuntaina oli tiedossa rippijuhlat, joita oli oikeastaan koko kesä jo odoteltu. Juhlat oli ihanat, sää aurinkoinen, mutta ihanan vilpoinen ja rippilapsi kaunis. Suoritettiin lahjontaa.
Lahjoin juhlakalua huivilla, koska sängynaluslaatikossa oli täydellisen värinen vyyhti Wollmeisea ja Traveling Woman sopi nimensäkin puolesta saajalleen loistavasti.
Ohje:Traveling Woman
Lanka:Wollmeise Sockenwolle 80/20 Twin
Puikot:4,5 mm
Ravelryssä:Young lady

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)