17. syyskuuta 2014

Riemukasta raitaa

Muutama päivä sitten vietin leppoisaa vapaapäivää, mutta kummallinen tunne vaivasi: ei huvita. Ei huvittanut neuloa, ei virkata, ei kehrätä. Eikä huvittanut oikein mikään muukaan. Ratkaisuksi olotilaan päätin järjestellä vähän lankoja, jos alkaisi vaikka huvittaa.


En päässyt ensimmäistä lankalaatikkoa pidemmälle, kun pyörittelin käsissäni paksulankajämiä ja pohdiskelin, joko ne riittäisivät Veera Välimäen suunnittelemaan Simple Srinkle -huiviin. Tovin lankoja siliteltyäni keräsin kaikista ihanimmat kassiin ja laitoin tuubin tulille.


Yllttäen alkoi huvittaa hyvinkin paljon. Neulominen oli ihanaa, kehrätäkin olisi tehnyt mieli ja keksin pyörättää samalla myös pullataikinan. Kyllä ainaoikea, raidat ja väriterapia auttaa!


Tikuttelin sitten koko illan, myöhään yöhön, nukuin vähän ja aamulla jatkoin. Päättelin hyvässä seurassa kavereiden kanssa kahvitellessa ja kuvattavaksikin huivi pääsi heti. Tätä tilaisuutta kun ei voinut missata, sillä sain lainata kuviin yhtä maailman suloisimmista karvanassuista.


Langat päätyivät parissa päivässä jämäkätköstä puikoille, valmiiksi huiviksi, kuvattavaksi, ladatuksi Ravelryn projektisivulle ja nyt tänne. Mainittakoon myös, että tänä aamuna löysin projektikuvani Ravelryn etusivulta. Kuinka jännää! Hurjaa! Joku muukin on siis rakastunut näihin väreihin, ainaoikeaan ja raitoihin.


Lanka: Enimmäkseen Handun BFL:ää, lisänä vähän sitä ja tätä worsted-vahvuista jämää
Puikot: 5,0 mm
Ravelryssä: Spimppeli!

27 kommenttia:

  1. Huomasin tämän Ravelryssä ja tulin tänne kurkkimaan. Ihana se on!

    VastaaPoista
  2. Ovat energiatasot kohdillaan niin tuubissa kuin kuvissakin. :) Iloiset värit!

    VastaaPoista
  3. Väriterapia oli todellakin kohdallaan! Ihq!

    VastaaPoista
  4. Ihanat värit! Ei mitään tylsää mustaa ja harmaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, seuraavan meinasin kyllä neuloa juurikin mustasta ja harmaasta! :D Khähä!

      Poista
  5. Ihanat värit, jämälangoista ei näköjään kannattaisi koskaan luopua... :)

    VastaaPoista
  6. Ihana huivi, kunnon väriterapiaa. Söpöjä malleja molemmat. Siulla taitaa olla uuvet näköttimet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku näköttimet on jo vanhat, mutta taitavat harvakseltaan näkyä blogin kuvissa. Kotona tulee hengattua usein ilman laseja, joten siksi uupuvat usein kuvistakin.

      Poista
  7. Julkkishuivi! Täydelliset värit! Shuloisen shpöpöinen karvanassu tassuineen!

    VastaaPoista
  8. Ihanan iloisia kuvia! Ja huivi on mahtava!

    VastaaPoista
  9. Oi mitkä kuvat! Ootte aika positiivinen kolmikko: sinä, huivi ja cockeri.

    VastaaPoista
  10. Siis jösses miten ihana väriyhistelmä sulla on huivissa!!! Niin mahtavan värinen!

    VastaaPoista
  11. Oi vitsit, minäkin just huomasin, että tämä kuva on Ravelryn etusivulla. Ehdin jo klikata itseni siitä pois ennen kuin viesti kulki silmistä aivoihin ja ajattelin, että jotain tutun näköistä oli vilahtanut. Piti palata takaisin toteamaan, että sinähän se siellä, ja huivi kans. Vähänkö siistiä!

    VastaaPoista
  12. Ihanat värit <3 Olispa ihana tehdä tuo, mutta kun ei ole lähelläkään noin ihania lankoja :(

    Mahtava karvakamu on päässyt kuviin, Unolta terkkuja! :)

    VastaaPoista
  13. Ihana huivi, etenkin nuo värit!

    VastaaPoista
  14. Eipä ole mikään ihme, että tuollaiset värit tempaavat mukaansa! Siis kerrassaan riemukkaat värit tässä kauniissa huivissa. :)

    VastaaPoista
  15. Sie ja siun ihanat jämät, nam! Tulispa pian kylmät niin pääsis omakin simppeli sprinkkeli käyttöön...

    VastaaPoista
  16. Hauska. :) Söpö kuvauskaveri. :)

    VastaaPoista
  17. Ihanan värinen ja kaunis huivi! :) Ja nopeaa toimintaa ;)

    VastaaPoista
  18. Siis ihan mahdottoman pirteä! Piristää ketä vain tuollainen väri-iloittelu :)

    VastaaPoista
  19. Ihana neuleilon palautustarina ja lopputuote.

    VastaaPoista
  20. Simppelit on mainioita. Mun on ollut kauheen kovassa käytössä. Suloiset luppakorvat sulla ollut kuvaus seurava =)

    VastaaPoista
  21. Linkkailin sun postauksen mun Simple Sprinkle postaukseen. Kiitosta vaan inspiraatiosta ja tämän mallin jakamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, jännää! Pitääpä klikata heti kurkkaamaan sinun versiotasi!

      Poista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)