13. toukokuuta 2013

Virkkausreenit!

Muutama viikko sitten osallistuin neuleretriitissä TiiQn vetämälle virkkauskurssille. Kurssilla käytiin läpi kuulemma perusasioita, mutta mulle ne olivat aivan uusia juttuja. Ja vitsi vie, nyt mä vihdoin aloin ymmärtää, mistä siinä virkkaamisessa on kyse!


Kurssilla sain aikaan tämmösen. Pyörylän. Semmosen parin tunnin aikana siis. Eh.


Sain aloiteltua myös pöllönmasua ja retriitin aikana sain pöllön valmiiksikin. Jopas! Ihan itse virkkasin. Tosin se saattaisi tarvita vielä silmät, mutta katsotaan sitä sitten joskus.


Nyt mä reenaan virkkaamista! Jos siis huomasitte, niin niissä myssyissäkin oli jotain virkattua - kukkasia! Onneksi löysin niihinkin ohjeen, vieläpä kauheen kivan sellaisen. Pitää ehkä tunkea niitä jatkossa jokapaikkaan.


Niinkuin vaikka äitille äitienpäivälahjaksi.



Ja omaan päähän kesäkukkaseksi! 


Vaihdoin kyllä kukkamallia välillä ja virkkasin mummalle patalapun, semmoisen auringonkukkasen. Ohjeen nappasin Dropsilta.

Ja sitten, se mun suurin saavutukseni: ihan ensimmäinen itse virkkaamani matto!


Lanka: Kauhavan Kangas-Aitta Esteri-ontelokude, 1 kg
Koukku: 9 mm
Ravelryssä: :D


Matto on ollut kovin suosittu, joten seuraavaan mattoon on jo kuteet hankittuna.


Ai kuinniin mä oon jääny koukkuun?

13 kommenttia:

  1. Ihania!
    Tahtoo kans tommosen maton...

    VastaaPoista
  2. No, ihan kirjaimellisesti koukussa olet, ja hurjasti onnea uuden taidon oppimisesta!!! =o)

    VastaaPoista
  3. Virkkaus on vaarallista, siihen voi todellakin jäädä koukkuun:)

    VastaaPoista
  4. Vitsit olen ylpeä itsestäni jos mulla oli näin paljon osaa ja arpaa koukuttumisessa! Vaikka se retriitin paja olikin vähän mitä oli, enemmän semmoinen yhteisaamuvirkkuusessio vaan.

    VastaaPoista
  5. Koukuttuminen on kuiteski ihan hyvä juttu, eiks vaan :))

    VastaaPoista
  6. Ihania kukkia =) virkkaaminen on kyllä kivaa! Oot tosiaan tainnut vähän innostua!

    VastaaPoista
  7. Juupajuu, koukussapa hyvinkin! Napit puuttuu muuttuu kovaa vauhtia koukkuilublogiksi :D Suloinen on pöllö ja kaikki muutkin!

    VastaaPoista
  8. Täällä on tosiaan virkkuukärpänen puraissut! Meille voisit virkata kans pari mattoa... ;D

    VastaaPoista
  9. Onpa kiva nähdä kuin olet innostunut virkkaamisesta :)

    VastaaPoista
  10. Kihihi! Koukku on näemmä päässyt viemään mukanaan pahan kerran. :) Tosi kivaa jälkeä, pöllökin ihan hirmuisen söpö ja kukkaset niin nättejä että!

    VastaaPoista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)