1. syyskuuta 2015

Roskalangasta aarteeksi

Vuosi sitten kesällä pelastin ystävältäni vähän roskalankaa. "Emmä siitä mitään ikinä neulo, ihan tyhmää." Se oli kertaalleen purettua, mutta edelleen ihan käypää, villa-silkki-sekoitetta. Kimpassa suunniteltiin, mitä mä voisin siitä neuloa ja päätettiin, että kyllä siitä Color Affection tulisi.


Lanka: Drops Silke Tweed
Puikot: 4,0 mm
Ravelryssä: Affection


Vuosi meni, että sain langan työn alle. Eikä mennyt kuin viisi päivää silmukoiden luomisesta päättelyyn. Ois kai sitä voinut tähänkin hommaan vähän aiemmin ryhtyä. Vaan väliäkö sillä, nyt on valmis.


Valkoinen lanka loppui harmittavasti kesken, jäi yksi raita puuttumaan. Ehkei se kuitenkaan haittaa, sillä huiville taisi tulla laajuutta jo ihan tarpeeksi.


Siinäpä on toverillä huivia, johon kääriytyä. Koska roskalangat ja muut sensellaiset palaa aina takaisin, palasi tämäkin roskalanka ilahduttamaan sitä alkuperäistä langan omistajaa. Mulla on semmonen supervoima, että pystyn muuttamaan roskia aarteiksi. Hih!

15 kommenttia:

  1. Wau! On kyllä hienosti otettu supervoima käyttöön! :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kaunis huivi. Värit sointuvat hienosti yhteen ja taustan metsään. Onpa sillä kokoakin! Pitäisi kai taas käydä omat 'roska'langat läpi. Voisi löytyä aarteita.

    VastaaPoista
  4. Kaunis huivi ja kokoakin on tarpeeksi.

    VastaaPoista
  5. Se on suuri!! Suuri ja kaunis. :)

    VastaaPoista
  6. Knit - Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää - tintin. :D Siitä tuli hieno!

    VastaaPoista
  7. Höh, just ruokiksella mietin, että kumpa Silke tweediä valmistettaisiin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa jäi tuo lanka silloin aikoinaan ihan kokeilematta, eikä tää ensivaikutelma muhun ihan niiiiiin hirweesti iskeny. On niitä kivempiakin silkkisiä villoja. Vaikka en mee kyllä väittämään, etteikö se näyttäisi kauniilta ja etteikö väreissä ois ollu just mahtavia sävyjä.

      Poista
  8. Voi että on Kaunis:)

    VastaaPoista
  9. On siinä huivilla mittaa... Mahtava supervoima, miulle kans!

    VastaaPoista
  10. Hieno ja hyödyllinen supervoima - kierrätys kunniaan.
    Eiks se niin ole, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytään. Näin palasi roskat aarteina takaisin <3
    Huivista tuli hieno, iso mutta hieno.

    VastaaPoista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)