26. marraskuuta 2010

Tunika a.k.a. teltta

Pari viikkoa sitten pakkasin matkalaukkua kahden viikon reissua varten. Päätin ottaa mukaan vähän isomman projektin, johon voisi keskittyä koko reissun ajan. Nappasin mukaan viisi vyyhteä erittäin hyvin marinoitunutta Novitan Karhua ja menneen syksyn Novita-lehden. Syksyn Novitassa oli kaunis tunika (Ravelryssä), josta olin haaveillut heti lehden ilmestymisestä asti.


Mä tein jopa mallitilkun ja kaikki, valkkasin kooksi M ja neuloin päivän jos toisenkin. Epäily jostain valtavasta mokasta kävi mielessä kerran jos toisenkin, mutta jatkoin vain neulomista. Kun helma oli valmis ja sovitin tunikaa ekan kerran, moka varmistui. Siitäkin huolimatta jatkoin etukappaletta, kun halusin nähdä, miltä pitsineule näyttäisi. Ja jotain hyvää tässäkin: pitsineule näyttää kauniilta.


Tämä tunika sopisi mainiosti jollekulle vähintäänkin kolmosia odottavalle, jolla alkaa jo laskettu aika häämöttää. Lienee sanomattakin selvää, että en aio jäädä odottelemaan kolmosraskautta, vaan puran tämän tekeleen ja kiroan Novitan.

Katastrofin jälkeen on ihana neuloa jotain pientä ja aivotonta. Vallan yksinkertaista jousinneuletta, vallan yksinkertaiseen pipoon.

Ohje:Jacqus Cousteau -pipo
Lanka: Sandness Garn Lanett
Puikot: 2 mm
Ravelryssä: Better than nothing

Pipo on menestys, onneksi. Toista katastrofia en olisi ihan heti jaksanutkaan. Enkä mä kaikkine tunikahaaveineni aio luovuttaa. Seuraavana vuorossa on Still Light Tunic. Pitäkää mulle peukkuja!

10 kommenttia:

  1. Novitan koot ovat oman kokemukseni mukaan ihan onnettoman suuria. Yksi syistä, jonka takia aikanaan lopetin lehden tilaamisen, oli juuri se, että tällaiselle xs/s -kokoluokkaan kuuluvalle oli kaikki mallit aina älyttömän suuria. Kertaalleen olen tainnut Novitan ohjeella tehdä topin ja senkin neuloin selkeästi tiukemmalla neuletiheydellä kuin ohjeessa.

    VastaaPoista
  2. Nooh... näitä sattuu, on mullekin eikä ihan harvinaista ole. Aloitin sormikkaat, joista oli tulossa jotain ihan muuta... tsemiä.

    VastaaPoista
  3. Tää on niin tuttua. :/ Kaupasta ostan yleensä kokoa M, mutta Novitan ohjeista jopa koko XS on monesti iso. Aivan käsittämättömät nuo kokoluokittelut. :O Oon aika monesti raivonnut tästä aiheesta, kun aina tulee pettymyksiä Novitan ohjeilla neulotuista neuletakeista ja paidoista. :( Ihmetyttää vaan että millähän ohjeilla ne kuvissa olevat paidat tehdään??

    VastaaPoista
  4. Ihanaa huomata ettei toisillakaan aina onnistu:D:D mulla se taitaa kallistua sinne että useampi neulosjuttu menee mönkään, on sen verran harjottelun asteella viellä:D

    VastaaPoista
  5. Ah, tuo suuri epäily neulottaessa. Koskakohan sitä oppisi luottamaan siihen ja lopettamaan heti, kun sellainen ilmenee eikä vaan pistellä menemään vähän lisää :)
    Novitalla on ohjeissa isot koot, miehelleni olen kutonut xs kokoa, lisännyt vain vähän pituutta. Ja silloinkin kyseessä oli malli jossa oli niukka nuorisomitoitus :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos näistä kommenteista! Mä en siis ole yksin Novitan ohjeiden koko-ongelmien kanssa. Puuh, jospa vika ei olekaan ihan kokonaan minussa. :)

    VastaaPoista
  7. Voi ei, tuo on kyllä ikävää, kun joutuu purkamaan niin paljon! Tuon takia minä en neulo suoraan ohjeista (tosin ei se aina pelasta purkamiselta)... ;-D

    VastaaPoista
  8. Näppärää on todellakin neuloa ilman ohjetta - jos osaa. :D Itsellä menis pelkäksi purkamiseksi jos isompia juttuja neuloskelisin ilman ohjetta.

    VastaaPoista
  9. En miekään tykkää novitan ohjeista. Jopa vauvan neuleet on niin isoja et joku kokoa 60cm oleva nuttu ja housut menee leveyden puolesta lähes 1-vuotiaalle. Aina joutuu sävelteleen omiaan et saa passeleita.

    VastaaPoista
  10. Tästä on kyllä otettu opiksi. :D Joko unohdan Novitan, tai neulon omasta päästä Novitan antamilla mallineuleilla tai muilla ideoilla.
    Kiitos myötätunnosta Maila. :)

    VastaaPoista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)