27. syyskuuta 2010

Hyvä kiertää -suunnasta toiseen

Kerroin vasta saamastani paketista Anna hyvän kiertää -haasteen merkeissä ja lupailin kertovani omasta toisesta lähetyksestä, jonka itse olen laittanut matkaan. Sain vastaanottajalta viestin, että paketti oli saapunut perille, joten nyt uskallan kertoa, mitä postipoika on kuljetellut.

Ohje:Ken söi kesävoin -sukat Neulekirjasta
Lanka: Novita Nalle aloevera
Puikot: 2,5 mm
Ravelryssä: Snowing allready

Ohje oli mukavan simppeli, mutta jokseenkin koukuttava. Vähän niinkuin raitojakin neuloessa tässä oli "pakko vielä neuloa seuraavaaan langankiertokerrokseen". Lanka sattui sopivasti käteen lankavarastoja tonkiessa, joten Novitalla mentiin. Tietysti tässä kävi vielä niin, että lanka loppui kesken ja jouduin ostaa toisen kerän Nallea. Pah, olipa hyödyllistä varaston pienennystä. Onneksi valkoista peruslankaa tarvitsee aina johonkin.

Tällä mallilla täytynee kokeilla tehdä vielä toisetkin sukat, eri langasta tosin. Harvoin pätkärääkätty lanka sopii johonkin malliin yksiväristä paremmin, mutta näiden sukkien kohdalla niin voisi olla. Katsotaan, kun joskus toiset Kesävoit puikoille luon.

Kuten sanottua, sukat ovat vastaanottajallaan, ja niistä kuulemma tykättiin. Kiitokset kiitoksista, oli ihana kuulla, että sukat pääsivät heti käyttöön.

6 kommenttia:

  1. Nätit sukat, toimivat näköjään peruslangastakin :) Jonoon meni!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, hyvällä ohjeella toimii langasta kuin langasta. ;)

    VastaaPoista
  3. Sinulle on blogissani leikkimielinen tehtävä - ja tunnustus! Ei ole mitenkään pakollinen, tee, jos siltä tuntuu!
    Ihanat sukat muuten!

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kivoista kommenteista!

    VastaaPoista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)