8. kesäkuuta 2015

Pumpulia ja hattaraa

Joskus jostain on matkaani tarttunut vyyhdillinen suomalaista villa-angoraa. Väri oli kaunis luonnonvalkoinen, mutta semmoisen neulominen tympäisi ankararasti. Tuuppasin vyyhdin värjärimestarinakin tunnetulle toverille (tunnetaan mm. Raverlryssä nimellä kramox), ja pyysin lankani takaisin ihan minkä vaan muun värisenä, kuin valkoisena. Lanka palasi takaisin pastellisena, mielettömän kauniina semisolidina violettina. Väri ei ole ihan meikäläisen ominta aluetta, mutta ihastuin siihen silti. 


Lanka halusi epäilemättä huiviksi, joten latasin Ravelrystä ystävän vinkkaaman huiviohjeen ja aloin tikutella. Olin varma, että lankaa olisi jonkin verran yli 400 metriä, mutta vyötteettä hankitusta langasta ei aina voi olla ihan varma. Ja niinhän siinä sitten kävi, että ei riittänyt lanka, ei.


Lanka: Suomalainen villa-angora-sekoite, saapunut minulle ilman vyötettä
Puikot: 4,0 mm sileään ja 4,5 mm pitsiin
Ravelryssä: Pumpulia ja hattaraa


Vaan kas, osasinpas kerrankin soveltaa ohjetta niin, että valmis huivi näyttää todella valmiilta, eikä keskeneräisenä puikoilta riipaistulta mytyltä. Siitä tuli suorastaan nätimpi, kuin olin alunperin osannut kuvitellutkaan. Kyllä pieni annos pastellia on silloin tällöin paikallaan, on se niin sievä.

14 kommenttia:

  1. Niin on kaunis ....vaikka en ole värin ystävä myöskään ,mutta tykkään kovasti:)

    VastaaPoista
  2. On se vaan kaunis, vaikken minäkään erikoisemmin pidä väristä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä on sun versiosi parempi kuin alkuperäinen, nirkkopäättely ja kaikkee! Mutta tuo väri on mulle kyllä vähän (vähän???) vaikee :D.

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis ja herkän näköinen :-) Oisko tuo vähän niin kuin syreenin värinen...? Minusta se on kyllä kaunis <3

    VastaaPoista
  5. Täm on niin romanttinen ja herkkä ja hattaraa. Ihana!

    VastaaPoista
  6. Kaunis huivi, kaunis väri, kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  7. Mustikkajäätelökesä, ihana huivi kertakaikkiaan! <3

    VastaaPoista
  8. Sievä on, täysin samaa mieltä!

    VastaaPoista
  9. Ihailen aina kauniita töitäsi ja siun luontevaa tapaa esitellä niirä..Ootko sie valokuvamalli, jos et, niin kiireen vilkkaa valokuvat näytille..
    Terkuin Anni Tuomontuvalta.

    VastaaPoista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)