Huhtikuu on ollut varsin poikkeuksellinen kuukausi. Ei ole huivttanut neuloa. Ei ole kiinnostanut selailla ravelryä, silitellä lankoja tahi suunnitella uusia projekteja. Hrrr, karmea neulojan painajainen. Telkkaria en kuitenkaan ole kyennyt katsomaan ilman neuletta, joten uusin telkkarisarjarakkauteni Father Brown (jota seuraan Areenasta) on saanut meitsin neulomaan edes vähän. Vähän tosiaan, eli vain parin kilometrin verran.
Ohje: Kappa kirjasta Huivileikki
Lanka: Knitlob's Lair Lemminkäinen värissä Antiikki ja Fyberspates Scrumptious Lace Treacle Toffee
Puikot: 3,0 mm
Ravelryssä: Father Brown
Tässä tolkuttoman pitkässä pötkössä sileää neuletta on jotain todella koukuttavaa. Veera Välimäki teki sen taas - suunnitteli jotain sellaista, josta en tiennyt pitäväni ennen kuin löysin itseni neulomasta moista.
Koukuttunut tosiaan olen, sillä langat seuraavaan Kappaan on jo hankittuna. Eräs tosiystävä yritti kauniisti estellä neulomasta toista samanlaista Kappaa, mutta minkäs sille mahtaa, jos sellaista sattuu tekemään mieli. Langat ovat kuitenkin aivan erimoiset, vaikka värit pysyvätkin lähes samoina.
Eikä siinä vielä kaikki! Kolmaskin Kappa on suunnitteilla. Siitä sentään on tulossa ihan tosissaan erivärinen.
Nyt kiiruhdan kerimään, jotta saan pian uuden Kapan puikoille ja Isä Brownin ruutuun.
Kaunis, ihana, upeat värit! Veera on taitava ja niin sinäkin :)
VastaaPoistaToisestahan tulee erilainen kun siinä on noin erilaiset langat kuin ekassa! Mulla on kanssa langat katsottuna jo toiseen ja ekakin on vielä kesken :D
VastaaPoistaOi miten upea! Mun on pakko saada tuo kirja!
VastaaPoistaIhana! Minulla on tuo kirja lainassa kirjastosta, mutta pakko saada omaksi:) Isä Brown on myös minun suosikkisarjani!
VastaaPoistaOhhoh, mikä kappahullutus sinuun on iskenyt! :D
VastaaPoistaMulla oli tää kirja lainassa ennenkuin Kapasta tuli Ilmiö. En tajunnut sen käyttöfunktiota kirjaa pikaisesti selaamalla, luulin sen olevan vain pitkä raidallinen huivi. Nyt harmittaa ihan mielettömästi, etten ottanut ohjetta talteen. Huomaan nimittäin ihastuvani tähän koko ajan enemmän, vaikken tiedä, osaisinko edes käyttää tällaista. Hmpf.
VastaaPoistaHuh miten ihanat värit! <3
VastaaPoistaTämä on niin kaunis, että nyt kyllä menen jatkamaan omaa Kappaani :)
VastaaPoistaVau ...vau vau
VastaaPoistaHieno neule! Father Brown on minunkin suosikkini!
VastaaPoistaHieno neule! Father Brown on minunkin suosikkini!
VastaaPoistaIhana Kappa!
VastaaPoistaHitsin kokovartalosukkiin hurahtanut neuloja! :D Ihana! Ja ihanat identtiset tulevien Kappojen suunnitelmat.
VastaaPoistaIhana kappa tosissaankin! Mulla on myös langat valmiina tähän, toteutus on vielä vaiheessa :)
VastaaPoistaAika mahtava kappa; on siinä ollut neulomista :)
VastaaPoistaHuhheijjaa, tätä voi todellakin sanoa hurahtamiseksi :D Mahtaisa!
VastaaPoista