26. heinäkuuta 2014

Terveiset Tapsalta!

Kaksi ja puoli kuukautta sitten meille muutti uusi ihmetys, rukkini Tapsa. 


Ennen Tapsan saapumista kehruuharrastukseni oli rajoittunut muutamaan kirosanojen saattelemaan kokeiluun värttinällä ja vuoden takaiseen rukkilainaan, jolloin sain muutaman kuituletin muutettua langaksi. Vähissä oli (ja on edelleen) tietoni ja taitoni koko touhusta, mutta eipä se ole tahtia haitannut. Sillä katsokaas, mitä olen saanut aikaan:


Ensimmäinen Tapsan kanssa tuotettu lanka on ihanan rasvainen, kolmisäikeinen kainuunharmasvyyhti.


Toinen rullalle päätynyt kuitu oli vuosi sitten itse värjättyä Corriedalea. Sain aikaan kaksisäikeistä, hivenen karheaa lankaa.


Tämä BFL-murunen se ei tahtonut valmistua millään. Ei kai, kun metrejä tähän kolmisäikeiseen lankaan tuli kuutisensataa. Oho!


Kaksisäikeistä merinoa, myrskyisää ja mörköistä, sujahti myös läpi rullien. Yllättävän tasaista ollakseen himppsen paksumpaa lankaa.


Viimeisin kehruu on tämän vuoden väripadasta, ihanaista kainuunharmasta. Aika hyvä pätkä loppulettiä lensi roskikseen, sillä eräs värjäri taputteli ja hinkkasi värjätessään sitä kohtaa vähän liikaa - huopui mokoma!

On tämä jännää hommaa! Jatkuvasti jokin kehruuprojekti on rullalla, mutta välillähän näitä tuotoksia on neulottavakin, joten koko ajan ei ehdi kehrätä. Palajan piakkoin kertomaan, mitä tuosta  sinivihreästä langasta on jo neuloutunut.

8 kommenttia:

  1. No voi hyvänen aika, mitä te olette Tapsan kanssa saaneet aikaan!

    VastaaPoista
  2. Ei mitenkään sillä, että mitäs minä sanoin, mutta mahtoikohan joku kenties varoittaa sua siitä liiasta kuidun hinkkaamisesta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Eiku mä ihan vähän vaan vielä tuosta tupsutan, että se väri varmasti imeytyy." Hinkutihinkuti. :D Ei näytä mulle neuvot auttavan, pitää oppia kantapään kautta.

      Poista
  3. Mitenkäs teillä on Tapsan kanssa yhteinen elämä sujunut? Olen haaveillut rukin hankkimisesta ja kovasti yrittänyt pähkäillä millaisen rukin ostaisin. Mulla on vähä sama tilanne kuin sinullakin on ollut ennen Tapsaa, eli kehräys kokemusta on aika olemattomasti. Onko tuolla rukilla helppo aloittaa kehräämisen harjoittelu? Oletko ollut tyytyväinen tähän rukkiin? Veronpalautuksia odotellessa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ollut Tapsaan erittäin tyytyväinen! Yhteiselomme on ollut mutkatonta ja olen saanut taitojeni sallimissa rajoissa aikaan aina sitä, mitä olen yrittänytkin. Minä kyllä suosittelen, ehdottomasti on ollut hintansa veroinen kapistus. Eiku vaan tilausta menemään!

      Poista
    2. Kiitos tästä tiedosta! Tilaus lähtee matkaan, kunhan veronpalautukset on tilillä. :)

      Poista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)