17. syyskuuta 2013

Uuden kodin matto

Olen asunut nyt vajaat kaksi vuotta täällä Keski-Suomen puolella ja ehdin työpaikallani tutustua erääseen kovin huikeaan ihmiseen. Juuri kun keksittiin tavata toisiamme myös työn ulkopuolella, pakkasi tuo mokoma tavaransa ja muutti - minne muuallekaan, kuin Savoon.


Tämä ystävä ymmärtää käsitöiden päälle, neuloo itsekin ja jaksaa aina tohkeilla kanssani langoista. Ei voi siis parempaa olla.


Ensimmäisestä matostani tämä ystäväni piti kovasti. Saattoipa ohimennen suunnitella joskus tahtovansa jotain samantyylistä. Laitoin vinkin heti muistiin ja ostin neljä kiloa luonnonvalkoista trikookudetta.


Ohje: Marketta-pitsimatto, isompi koko halkaisija 125cm
Lanka: Trikookudetta, n. 3.9 kg
Koukku: 9,0 mm
Ravelryssä: M&M

Useamman illan koukuttelun jälkeen sylissäni oli valmis matto ja Helinä. Trikookuteen päällä on näemmä erityisen ihana kölliä. 


Ojensin reilun kokoisen maton tupaantulijaislahjaksi, ja oli kertakaikkisen ihana nähdä, miten kauniisti se sopi uuteen kotiinsa. Saaja tykkäsi matosta kovin, vähintään yhtä paljon kuin meidän Helinä. Alkaa vaikuttaa siltä, että olisi syytä virkata matto omaankin kotiin - kissat arvoistaisivat varmasti. 

18 kommenttia:

  1. OOOHHH I H A N A ja Helinä upea mannekiini siinä tietenkin ylpeänä esittelemässä.

    VastaaPoista
  2. Huh, mikä valtava urakka, mutta lopputulos on kyllä huippuhieno!

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava virkkuu taas, niin kuin kuvatkin. Helinä on kyllä ihan <3 (ihan niin kuin emäntänsäkin)!

    VastaaPoista
  4. Toimiskohan semmoiset minikokoiset matot, kummallekin oma? :D

    VastaaPoista
  5. Kaunis matto! Jännä juttu, että kissat tuntuvat yleisesti tykkäävän noista matoista. Vanhempieni kissa muutti vakiomakuupaikkansa tuollaiselle virkatulle matolle kun sellainen vanhempieni kotiin saapui ja on aina kovin nyreissää kun matto on muutaman päivän poissa lattialta pesun takia.

    VastaaPoista
  6. Aikas hieno tupari-/läksiäislahja. :)

    VastaaPoista
  7. Komia matto! Alahan siekin miettiä sitä paluumuuttoa tähän suuntaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ois nuo ukon työasiat paremmalla tolalla Savossa, niin muutettais heti.

      Poista
  8. hieno matto =) Mulla tulee ranteet kipeeksi tuosta paksun kuteen virkkaamisesta. Silti haaveilen tuollaisesta matosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin vähän ranteet kipeytyy, mutta en anna sen häiritä - virkkaan vain vähän kerrallaan.

      Poista
  9. Hieno tuparilahja, kaunis! Kyllä kissat ymmärtää hyvän päälle, matot on parhaita köllöttelyalustoja... ;)

    VastaaPoista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)