28. joulukuuta 2010

Joululahjat 2010, osa 3

On tullut kai jo mainittua, että neulon yleensä joululahjoja läpi vuoden. Tämän lahjan neulominen ei ainakaan jäänyt viime tippaan, niinkuin kuvista voi päätellä.


Ohje: Sagittaria Stole, joka Ravelryn lisäksi löytyy tietty myös Vilman blogista.
Lanka: Novita Isoveli, 300 g
Puikot: 8 mm
Ravelryssä: Sunny Stole 




Huivi meni saajalleen jo Tampereen Kädentaitomessujen aikaan, joten keltainen katseenvangitsija on jo ehtinyt niittää pitkiä katseita ja onpa sitä ihan tultu kantajalleen kommentoimaankin. 

6 kommenttia:

  1. Se on kaunis! Niin hyvä idea neuloa ympäri vuoden, mutta mä aina niin unohdan ja luulen hyvin ehtiväni vielä marraskuussa...

    VastaaPoista
  2. Kiitos vierailusta blogissani, tulin vastavierailulle :)

    Kaunis huivi. Minä en ole pariin viime jouluun neulottuja lahjoja antanut, mutta nyt minulla on jo vähän ensi joulua ajatellen sukat puikoilla. Varsinkin aikuisille on usein vaikea keksiä mitään järkevää pakettiin pantavaa, mutta villasukkia tuntuvat lähipiirissä kaikki käyttävän. Ja minä puolestani tykkään perussukkia neuloa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, hillanen!
    Maritta, paniikkineulominen mullekin yleensä iskee marraskuussa, vaikka kuinka olen neulonut ympäri vuoden. Tosin tämä vuosi oli poikkeus.
    -maria-, sukat on kyllä melkeen aina takuuvarma lahja. Niitä kuitenkin piedetään paljon.

    VastaaPoista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)