22. syyskuuta 2010

Tunnustuksia

Tämän blogin ensimmäinen tunnustus on jo ansaittu. Vau, olen otettu. Distant knitter muisti mua tämmösellä:

Kiitos!
Tarkoituksena olis kertoa seitsemän asiaa itsestä ja laittaa tunnustus seitsemälle eteenpäin. Tunnustuksia siis peliin:

1. Suurin elämänmuutokseni tähän mennessä on ollut muutto Pohjanmaalta Savoon. Suomi on suuri maa, uskokaa pois.
2. Tykkään valtavasti eläimistä, Kippuran lisäksi on jo haaveissa toinen kissa ja koira ja..
3. Haluan muuttaa maalle.
4. Mulla on aina useita neuleita kesken.
5. Haluaisin ottaa neuleen mukaan leffateatteriin, mutta vielä en ole uskaltautunut.
6, Väsyneenä nauran hysteerisesti nauramisen ilosta.
7. Aloitan joululahjojen tekemisen/hankkimisen toisinaan jo tammikuussa.

Tätä tunnustuta on jo niin hyvin jaettu, että minun mielitiettyni ovat sen jo saaneet.

KultaKippura on kasvanut valtavasti. Niin paljon, että hän alkoi osoittaa isojen miesten elkeitä: mouruilu ja merkkailuyritykset alkoivat. Siksipä Kippura käväisi eilen lääkärin pakeilla. Kastraatio takana, ja erittäin hyvin toipunut katti puree ja riehuu kuin ei olisi toimenpiteessä käynytkään. Näistä kuvista on Herra ehtinyt jo kasvaa, mutta tästä kuitenkin näkee, että kaikki paperi, sanomalehdet, kuitit, langan vyötteet ja muistilaput ovat parhautta.

2 kommenttia:

  1. Hihii, minä olen neulonut jopa leffateatterissakin. :D Taisi olla Avataren ensi-ilta tai jotain sinne päin... :D Meidän herra tykkää kans yli kaiken repiä sanomalehtiä/vessapaperia/kirjekuoria yms. :)

    VastaaPoista
  2. No täytyy munkin uskaltaa, jos säkin! :D On ne kisut rakkaita höpöjä.

    VastaaPoista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)