15. maaliskuuta 2011

Kukkoilua

Kalakukkoilua, siis. Kalakukko-kalistelu (Knit ALong) on edennyt sukkaparin jos toisenkin verran. Alunperin ajattelin neuloa Elonlopolut ensin, mutta 2,5 mm puikoilla Gjestalin Maija muotoutui aivan liian kapeaksi sukan aluksi. Siispä tekele jäi kirosanojen saattelemana odottelemaan aikoja parempia.

Seuraavaksi puikoille kiilasivat Kiertoradat. Niidenkin alku oli hankala - monta aloitusta eri langoilla, kunnes Maija, 2,5 mm puikot ja S-koko alkoivat vaikuttaa hyvältä yhdistelmältä. Sekä lanka, että malli olivat upeat, joten valmista tuli vikkelästi.

Lanka: Gjestal Maija, Lellun värjäämänä
Puikot: 2,5 mm
Ravelryssä: Radalla

Kiertoradat lähtivät Facebookin luovan käsityöhaasteen merkeissä 'melkeen serkkuni' jalkojen lämmikkeeksi. Toivotaan, että tuli oikean kokoiset, kun ihan summanmutikassa tikuttelin menemään.

Kiertoratojen jälkeen Elonpolut saivat uuden mahdollisuuden, tällä kertaa puoli numeroa isommilla puikoilla. Ja kas, nätit tuli niistäkin.
Ohje: Elonpolkuja
Lanka: Gjestal Maija, Lellun käsinvärjäämänä
Puikot: 3 mm
Ravelryssä: Kalistelupolut

Todellista Kalakukko-kalistelua tämä onkin, sillä molempien sukkien mallin on suunnitellut TiiQ ja molempien sukkien langat on värjännyt Lellu. Paikalliset lahjakkuudet ovat siis päässeet näissä sukissa esille. Taitoa löytyy molemmista naisista.

16 kommenttia:

  1. Valtavan hienoja molemmat. On varmaan pakko neuloa joskus kiertoradat!

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on upeita toteutuksia molemmat sukat, väreineen kaikkineen!

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat! Tykkään tosi paljon noista Kiertoradoista, on vähän Kai-Mein olonen malli :) Kivat ovat väritkin sukissa. Ei liian isoja kontrasteja, että kuviotkin näkyvät, mutta jotain eloa langassa.

    VastaaPoista
  4. Kauniit on mallit ja vielä kauniimmat sävyt.

    VastaaPoista
  5. Upeita sukkia molemmat!! Pidän erityisesti noista Radalla-sukista!!! Sekä langasta ja mallista, ja erituyisesti niitten yhdistelmäsätä!!!

    VastaaPoista
  6. Voi kun mäkin niin tykkään näistä ♥! Siinä on langan värjäys kyllä kohdannut mallin parhaalla mahdollisella tavalla. Kiitän sitkeydestä molempien mallien kohdalla :-D.

    VastaaPoista
  7. Ihania sukkia ja mitkä värit vielä. Alkaa mietityttää, että miksi ei itse neulo enemmän sukkia. Tai miksi kukaan ei neulo mulle :D

    VastaaPoista
  8. Ihania. Nuo mallit ovat aivan huippu hienoja

    VastaaPoista
  9. Kauniita molemmat! Voi kun miunkin kärsivällisyys riittäisi tuollaisiin taidonnäytöksiin.

    VastaaPoista
  10. Käsittämättömän upeita sukkia, vieläkin upeammilla sävyilla, huokaiseen tää:)

    VastaaPoista
  11. Kiitän jokaisesta kommentista! Niitä oli typerän päivän päätteeksi ihan piristävä lukea. :)

    VastaaPoista
  12. Kiertoradalla-sukat on ihan mielettömät! Selasin ensikertalaisena muutenkin vähän blogiasi, ihania malleja ja todella kaunista jälkeä! Lukijaksi, *klik* !

    VastaaPoista
  13. Sinulle olisi tunnustus blogissani :)

    VastaaPoista
  14. siniemilia, kiitos! Uusi lukija, JEE! :)

    Kiitos myös Roina ja Hepsi. :)

    VastaaPoista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)