25. maaliskuuta 2014

Pääsiäispupun ennakkovisiitti

Sattuipa taas niin, että toveri neuloi kovin kauniin huivin ja lupasi kirjoittaa siihen myös ohjeen. Mä tuuppasin itseni tietysti testineulomaan. Ja se vasta oli ilo!


Ohje: Liliopsida
Lanka: Puffa-lanka Pupu-puffa värissä Pääsiäispupu
Puikot: 4,0 mm
Ravelryssä: Yksisirkkainen


Heleppoo ku heinän teko, aina pitsiä myöden! Ohjeen parina pupulanka toimi kuin unelma. Toisaalta, minkä kanssa unelmanpehmeä lanka ei toimisi? 



Me tykätään - sekä minä, että mangustikatti Helinä. 


Mun ihastukseni malliin on siinä määrin syvä, että aloitin samoin tein toisenkin! Enkä kiellä, etten olisi ajatellut jo kolmatta..

23. maaliskuuta 2014

Paljon Maustetta ja ripaus Sahramia

Pääsin testineulomaan ihanan graafisen huiviohjeen. Jippii!


Ohje: Ray Of Light
Lanka: Knitlob's Lair Ahti värissä Mauste ja Sahrami
Puikot: 4,0 mm
Ravelryssä: Spicy Saffron


Langaksi valikoitui ihananinen Ahti, jota olin ostanut jo aiemmin varastoon. Onneksi ostin, sillä nyt sitä ei enää saa. Olisi oikeastaan pitänyt ostaa vieläkin enemmän - on se niin ihana lanka.


Ihanalla langalla ja mutkattoman mukavalla ohjeella tulee vain onnistuneita neuleita. 


Valmis huivi on parhautta: valtavan kokoinen, mahtavan värinen ja ihanan pehmeä. Huivi on menossa lahjaksi ja olen jo etukäteen vakuuttunut, että siitä tullaan pitämään kovasti. Hähä.

16. maaliskuuta 2014

Pinkkimys!

No nyt siitä valmiista paidasta on kuviakin. Kattokaas!


Ohje: ravello
Lanka: Knoll Yarns Supersoft 187 g
Puikot: 3,0 mm
Raverlyssä: Me too!


Ihan peruspaita, niinkuin pitikin, mitä nyt värillä ja parilla napilla leikittelin.


Tykkään.

15. maaliskuuta 2014

Nappileikkejä

Mä olen neulonut paidan! 


Ei uskois! Mutta kateus iski jälleen. Se kateus, kun kaikki muutkin neuloo niin nättejä paitoja ja takkeja. Jätin siis sukkakutimeni hetkeksi syrjään ja posottelin kymmenessä päivässä paidan. Oho! Ei paha.

Koristenappien valintaa ei tarvinnut tälläkään kertaa suorittaa yksin.




"Mitä? Eiks tää paita ollukaan mulle?"

14. maaliskuuta 2014

No voi ylläri!

Pari päivää sitten, jäin viiden päivän vapaalle töistä. Sain työtoverilta viestin, että työmaalle oli toimitettu mulle paketti. Se kuulemma odotti mua kahvihuoneen pöydällä. Pohdin pääni puhki, olinko tilannut taas jotain ja unohtanut koko tilauksen.


Tarkemmalla utelulla sain selville, että siellä oli pieni, lahjapaperiin kääritty paketti. Mitä ihmettä?! Olinpa vapaalla, tai en, niin otin heti seuraavana päivänä suunnan kohti työmaata. Ja mikäs se siellä odottikaan? Lankalähetys! Jestas! Pikkuinen laatikollinen 20g käsinvärjättyjä minivyyhtejä sukkalankaa. Iiks!


Mitään viestiä lähettäjältä ei ollut ja mulla löi ihan tyhjää - siis mitä? Ihmettelin asiaa Facebookissa ja tivasin tätä mysteeristä langalla lahjojaa paljastamaan itsensä. Ja kyllähän se sitten lopulta paljastui, kiitos ihana Siina! Vähänks mulla on spesiaali olo. 

13. maaliskuuta 2014

Testineulonta raidakas

Nyt kun uusin Ulla on ollut ulkona jo monta päivää, olette varmaan jo suosikkinne sieltä poimineet? Itse voisin neuloa tästä numerosta hyvinkin monta mallia, neulottavien jono vain kasvaa kasvamistaan. Yhden malleista sain neuloa jo etukäteen, ohjetta testaten.


Lanka: Cascade Yarns Heritage Silk (ruskea) ja 100% alpakka, käsinkehrätty, yksisäikeinen (se toisen värinen, persikkainen)
Puikot: 3,0 mm


Neuloin ohjeen suositusta ohuemmalla langalla, joten huivini on kapeampi kuin alkuperäinen. Oiva huivi kuitenkin, ihanan pehmeä ja helppo kietaista kaulaan. Tätä on tullut käytettyä jo paljon. 


Näitä raitoja voisi neuloa vielä lisää, sillä väri- ja lankayhdistelmiä on loputtomasti.

9. maaliskuuta 2014

Pientä vihjailua

"Mähän en kyllä käytä huiveja, mutta nyt tuolla koulussa ollessa on tuntunut, että semmosta vois oikeasti tarvita. Se ilmastointi pöhöttää suoraan niskaan. Semmonen huivi ois kyllä hyvä."


Kuulostiko tuo teidänkin mielestä pieneltä vihjailulta? No musta ainakin. 


Ohje: Cladonia
Lanka: 70% villaa, 30% angoraa, kaksisäikeistä, kotimaista lankaa!
Puikot: 4,0 mm
Ravelryssä: Skandaali-Cladonis!


Tämä vihjailu tapahtui lenkillä, joten kun mun ja ystävän tiet erkanivat, pinkaisin vikkelästi kotiin kaivelemaan lankavarastoja. Kerin langat ja laitoin oitis raitaa puikoille. Neulottuani jokusen silmukan olin jo aivan rakastunut tähän lankaan. Langassa on villan lisäksi 30 % angoraa, jonka alkuperän pystyy lähes pupun nimeä myöden jäljittämään. Täyttä kotimaista laatua! Oih!


Koska lankaa oli rajoitetusti vain yksi vyyhti kumpaakin väriä, jouduin muokkailemaan mallia hieman, jotta harmaakin lanka riittäisi. Siksi tähän huiviin tuli enemmän sinistä, kuin ohjeenmukaiseen.


Tuli siitä kyllä nätti. Muuta en väitä. Ja nyt tarvis saada itselle samanmoinen.

6. maaliskuuta 2014

Pistaasi-setti

Kun suosikkisuunnittelijani neuloi ensimmäisen version uudesta huiviohjeestaan, mä olin jo ihan myyty - mulle kans! Pääsin heti testaamaan ohjetta ja puikoilta putosi aiks' ihana keväthuivi.


Lanka: Drops Alpaca
Puikot: huiviin 4,0 mm ja pipoon 2,5 mm ja 3,0 mm
Ravelryssä: Pistachio ja Uimalakki

Ohje on nyt kaikkien saatavilla, joten hus vaan, Kaarisiltoja neulomaan! Siitä tulee ihanan pitkä ja sopivan kaponen kaulaan kietaistavaksi. Langanpaksuutta tai silmukkamääriä muuttamalla siitä saa kuitenkin helposti vähän isommankin, jos tahtoo.


Huivin lisäksi settiin kuuluu pipo. Pipon ohjetta testatessa ohitin tyystin tiheyden tarkistamisen (vitsit, miten mainio testineuloja olen!) ja sain aikaan hirween kivan uimalakin. Pipokuvista, joissa pipo on mun päässä ja irvistelen venyttämällä poskia ja näyttämällä kieltä, ei jostain syystä tullut julkaisukelpoisia.


Jos olisin ollut fiksu, olisin purkanut pipon ja neulonut uusiksi. Mutkun. Mä en pura. Nooooo, on tuo pipomalli niin nätti, että kyllä mä siihen vielä toistekin tartun. Sillon vois vaikka ottaa virheistään opiksi.

2. maaliskuuta 2014

Tilausneuleista

Mä olen ehkä joskus ennenkin avautunut aiheesta tilausneulominen. Se kun tuppaa olemaan usein pakkopullaa, stressaavaa ja kaikinpuolin typerää hommaa. Sen verran olen oppinut, että pääsääntöisesti kieltäydyn kaikenmoisesta tilausneulomisesta, ellei neule tule jollekulle, jonka varmasti tiedän neuletta arvostavan. Lisäksi pidätän useimmiten itselläni vapauden päätää  mallin- ja värin valintaan liittyviä juttuja. 


Lanka: Debbie Bliss Merino Aran
Puikot: 4,0 mm
Ravelryssä: Black

Noh. Kuinkas sitten kävikään? Mua lähestyttiin vähän ennen joulua viestillä, jossa pyydettiin lapasia. Vastasin olevani kiireinen, mutta palaavani asiaan joulun jälkeen, jos sopiva inspiraatio iskisi. Menin lupaamaan, koska olin neulonut aiemmin tälle ihmiselle lahjaksi sukat, joista hän kertoi pitäneensä kovasti. Joulu oli ja meni, neuloin tilaajan käteen sopivat lapaset ja lähestyin häntä viestillä, oikein kuvan kera. Ois lapaset valmiina, maksua ja lähettämistä vailla.


Hinta kuulemma sopi ja lapaset kelpasivat. Jäin odottamaan osoitetta, johon lapaset lähettää. Eipä kuulunut mitään, lähes kahteen kuukauteen. Laitoin sitten itse viestiä, että unohtuiko koko juttu, mitä teen lapasten kanssa, voinko kenties antaa ne jollekulle muulle? Ylimääräinen raha oli kuulemma mennyt muuhun, ei ollut nyt varaa näihin. Saan laittaa lapaset eteenpäin.


Kyllä ottaa kupoliin! Ymmärrän, että rahatilanne voi olla tiukka, mutta silloin ei mennä tällaisia etukäteistilauksia tekemään. Tuli tunne, ettei tilaaja käsittänyt ollenkaan, että suunnitteleminen ja neulominen söi minulta kuitenkin useamman tunnin aikaa, jonka olisin mielummin käyttänyt neuleeseen, jolle on tiedossa arvostava käyttäjä. 

Onneksi lähipiiristä löytyi pienikätinen, itse vähemmän lapasia neulova, huipputyyppi, jolle tyrkkäsin lapaset. Että arvostavaan kotiin pääsivät kaikesta huolimatta. Silti en tahdo päästä tästä ärsytyksestä yli millään. Ehkäpä opin taas olemaan entistä tarkempi siitä, kenelle neulon. Jos neulois vaan itselleen? No ehkei, mutta tilauksesta en hetkeen ainakaan mitään.