24. elokuuta 2013

Tulipunaiset

Alkukesän värjäilyistä valikoitui ensimmäisenä puikoille sukkalankaa - heh, mitäs muutakaan.


Ohje: Annika B. Neulekirjasta
Lanka: Vuorelman Veto, värjäys meikäläisen käsistä
Puikot: 3,0 mm
Ravelryssä: She's on fire!


Väri onnistui yli odotusten: se on kovin syvä, melko kirkas punainen, jonka joukossa on muitakin punaisen sävyjä sekä ripaus oranssia. Värin tarkka kuvailu onkin tarpeen, sillä kuvat eivät kerro todellisuudesta juuri mitään. Olen todennut, että punainen on maailman vaikein väri kuvata.


Huikean värisen langan pariksi valitsin Neulekirjasta mallin Annika B. Kaunista palmikkoa, joka oli kuitenkin helppo ja nopea neuloa. Palmikko söi lankaa aika tavalla, joten kertaalleen jouduin purkamaan ensimmäisen sukan kärjen, kun totesin, ettei lanka riitä enää toiseen sukkaan. Ohjeenmukaisella varrella sain aikaan n. 36-37 kokoiseen jalkaan sopivat sukat, eikä lankaa jäänyt kuin pari metriä.


Pienijalkainen mallini olikin erittäin tyytyväinen, kun sai jättää sukat jalkaansa ja viedä ne kotiinsa.


Käyttöön menivät sukkaset, sillä sieltä ne saappaansuusta pilkottavat.

20 kommenttia:

  1. Todella kauniit! Millä värjäsit ko sait noin syvänvärisen sävyn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli käytössä toverin värit, joista en ole yhtään kartalla. Mutta osa oli ainakin niitä Ashfordin värejä, oli jauhemaisia ja nestemäisiä.

      Poista
  2. Kauniit! Paremmannäköiset jopa kuin neulekirjan mallikuvassa:)

    VastaaPoista
  3. Ihan samaa mieltä, punainen ON vaikea kuvattava. Kyllä tuosta saa silti ajatuksen millaisesta lämmitävästä punaisesta on kyse. Kauniit sukat!

    VastaaPoista
  4. Kylläpä onkin upea punainen ja kaunis sukkamalli muutenkin!

    VastaaPoista
  5. Kylläpä onkin onnistunut värjäys, kauniit sävyt! Mie oon kyllä sitä mieltä että violetti on vaikein väri kuvata...

    VastaaPoista
  6. Voi että onkin ihanuudet ja ihanat sävyt. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  7. upeat sukat. Väri on mitä mahtavin ja mallikin näyttää kivemmalta näissä kuin kirjassa =) Punainen ei kuulemma tuon meillä asuvan valokuvaajan sanojen mukaan oo vaikee kuvata, vaan vaikea saada toistumaan näytöllä oikein, varsinkin jos pinnassa on tekstuuria (niin kuin neuleissa on).

    VastaaPoista
  8. Ai se olikin sun itsesi värjäämää lankaa! Todella ihana väri, onnittelut!

    VastaaPoista
  9. Siis tuo punainen on aivan törkeen täydellinen, kauniit sukat!

    VastaaPoista
  10. Todella kaunis väri! Nimenomaan tuo väri sai avaamaan blogisi tarkempaan tarkasteluun (tällä kertaa). :)

    VastaaPoista
  11. Oi kun on kauniin väriset ja malliset sukat <3

    VastaaPoista
  12. Oi punaiset sukat on ihanat. Ja niin kaunis malli <3

    VastaaPoista
  13. Hieno malli ja malliin hyvin sopiva väri. Ihanat!

    Ps. Tuo tunnistautumisrobotti on aika ärsyttävä käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tahdon mielummin robotin kuin roskapostit. :)

      Poista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)