Viime vuoden lopulla
Suvi kaipaili testineulojia. Innosta hihkuen pääsin mukaan testineulomaan. Joulun alla huomasin harmikseni, ettei aikaa olekaan niin paljon sohvalla neuloskeluun. Neulomisaikaa oli kyllä, mutta enemmänkin reissuhommissa. Ei siis puhettakaan, että olisi voinut kanniskella mukanaan paidallista alpakkaa.
Lanka: Artesano 100 % Alpaca DK
Puikot: 4,0 mm
Ohje ehdittiin jo julkaista, kun minulta puuttui vielä hihat ja taskut. Tuli hirmuinen tarve saada tämä vikkelästi valmiiksi, joten otin loppukirin. Ja valmistuihan se!
Jos malli miellyttää silmää ja nätille villapaidalle olisi tarvetta, niin suosittelen lämpimästi tätä ohjetta. Selkeää, helppoa neulomista, mutta kuitenkin tarpeeksi pieniä yksityiskohtia, jotta tekeminen pysyy mielekkäänä.
Enkä kyllä parjaa lankaakaan. Tämä on täyttä rakkautta! Kauniin kuohkeaa ja pehmeää alpakkaa, joka ensimmäisestä kastelustakin huolimatta näyttää yhä kauniilta, eikä paitaan tullut puoltametriä lisäpituutta.
Mä olen ihan rakastunut. Paita on ihana, pehmeä, kaunis ja kertakaikkisen super kaikkine palloineen ja taskuineen. Tarvitsisinkohan mä toisenkin tällaisen?
Kauniit värit ja ehdottomasti sellainen malli, jonka voisi neuloa!
VastaaPoistaAivan ihana!
VastaaPoistaKaunis!
VastaaPoista... ja kivat kuvatkin ja kaikkee. Tyylibloggari ;-) (khihihii) . Tuli jotekin sellainen klassikkoelokuvafiilis noista kuvista. Vitsit kun itse olisi 20 kg kevyempi ja 10 cm pidempi niin voisi tuommoisen neuleen haluta päälleen...
VastaaPoistaHIENO!
VastaaPoistaSä oot niin rakastuneen näköinenkin tossa alimmassa kuvassa, ihana paita, ihana malli;))
VastaaPoistaTosi pirteä, ihanat pallot. rupes tehdä mieli kans, mutta en saa niin isoa työtä ikinä valmiiksi ;)
VastaaPoistaKaunis paita!
VastaaPoistaHurmaava paita!!
VastaaPoistaI-H-A-N-A! Ja tuo lanka on kyl ihan unelmaa!
VastaaPoistaOnpa todella hieno paita! Käy sulle tosi hyvin.
VastaaPoistaAivan ihana :)
VastaaPoistaSe on ihana! <3 Mainiot värivalinnat, varmasti über-pehmeä ja lämmin.
VastaaPoistaKaunis! Taskut on kivat.
VastaaPoistaMahdottoman söpö malli, hyvä värivalinnat! Miekin havaitsin testineulojahaun ja meinasin tunkea mukaan vaan onneksi järkiinnyin viime hetkellä, kun oli Veeralle vielä testineule kesken :D
VastaaPoistaIhana piparkakkupaita. :)
VastaaPoistaOnpa söpis paita. :) Ihana. Pitääpä laittaa muistiin tämä malli...
VastaaPoistaOnpa se kaunis!
VastaaPoistaOi kun olet kaunis ja neule on ihana!
VastaaPoistaHauska neule ja mahtava muikea ilme vikassa kuvassa!
VastaaPoistaAivan ihana neule!!!
VastaaPoistaAi että on pirtsakka villapaita! Ja nami väritkin :)
VastaaPoistaMiljoona kiitosta kivoista kommenteistanne! <3
VastaaPoista