21. elokuuta 2012

Osattiin sitä ennenkin

Viimeaikoina olen saanut (!) parikin kaunista käsintehtyä asiaa: kypsään ikään ehtineitä, mutta edelleen hyvin käyttökelpoisia luomuksia.


Olen laiska petaamaan sänkyä ja käytän edelleen samaa tekosyytä kuin lapsena: kissa nukkui sängyllä, en voinut siis pedata. Petausmotivaatiota on kuitenkin nostattanut tämä kaunokainen, jonka saan levittää päiväpeitoksi. Upea, vai mitä? Kiitos tästä Savonmualle.




Toinen käsintehty kotiutui meille Pohjanmaalta, kiitos sinne! Upea pitsihuivi, joka kylvyn ja pingotuksen jälkeen palasi täyteen loistoonsa.




Pienenpieni reikä huivista oli korjattu ei niin samanvärisellä ompelulangalla. Tästä ilahtuneena huivillani on vieläkin enemmän luonnetta. Sekä peitto, että huivi ovat nähneet elämää jo paljon enemmän kuin minä, huivi mahdollisesti jo vuosikymmeniäkin enemmän. Hurjaa.

16 kommenttia:

  1. Upeita, tuossa huivissa on tuttu pitsikuvio. Jotenkin huikeaa miten yhä neulotaan samoja mallikertoja.

    VastaaPoista
  2. Ihania aarteita! Ja vielä ihanampaa, kun ovat päätyneet arvostaviin käsiin.

    VastaaPoista
  3. Upeita! Peiton malli oli tuttu, mutta huivin ei. Löytyisipä ohjekkin vielä siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuossa huivissa on tuttua tuo isompi kuvio, mutta väleissä kulkeva vinoneliö oli aivan uutta.

      Poista
  4. Vautsi mitä tekeleitä! Taitavaa!

    VastaaPoista
  5. Kauniita: niissä on tunnelmaa!

    VastaaPoista
  6. Upeita käsintehtyjä aarteita!

    VastaaPoista
  7. Kauniita! Meillä ei ole kissaa, mutta silti jää sänky useimpina päivinä petaamatta. Ihan ilman tekosyitä. Jos aloittais tuommosen päiväpeiton virkkaamaan, voisi eläkeikään saakka käyttää petaamattomuuteen tekosyytä, että päiväpeitto on vielä kesken ;).

    VastaaPoista
  8. Upeita molemmat! Ihanaa käsityötaitoa.

    VastaaPoista
  9. Kauniita ovat. Meilläkin on vanha virkattu sängynpeite, en tiedä, kuka sen on tehnyt (kirpparilta), mutta kyllähän käsityötä aina arvostaa. Itse en taitaisi viitsiä tehdä...?

    VastaaPoista
  10. Upeita molemmat vuosikertakäsityöt! Ennen jaksettiin eri tavalla väkertää, tuossa sänkypeitossa on vierähtänyt joltakulta satoja tunteja...

    VastaaPoista
  11. Niin ihania... Todellisia aarteita, tommosia pitääkin huoltaa ja korjata.

    VastaaPoista
  12. Ihana, että ovat säilyneet noinkin hyvässä kunnossa =o)

    VastaaPoista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)