1. tammikuuta 2011

Arvotaan lankavarasto pienemmäksi

Mä oon jo pitkään ounastellut, että en uskalla, mutta uskalsin kuitenkin - ihan uuden vuoden kunniaksi.


Kokosin kaikki lankani samaan läjään. Tai no, ainakin melkeen kaikki. Kuvaussession jälkeen tajusin, että onhan mulla tosiaan noissa keskeneräisissäkin aika paljon lankaa kiinni. Keskeneräiset ja purkamista odottavat:




Purkuun. Ei tarvi varmaan muuta sanoa.


Liian pitkään marinoitunut palojen yhdistysurakka

Tästä läjästä puuttuu vielä ne langat, jotka on varastoitu vanhempien luo Pohjanmaalle. Mutta niitä ei ole ihan hirveästi, aikusten oikeesti. Niin ja jämälangat, mutta niitäkään ei ole hirveesti. Ei varsinkaan kun suurin osa jämistä joutui tänään lahjoituspussiin, jonka toivottavasti saan arjen saavuttua viedä johonkin päiväkotiin.

Tänä vuonna lupaan neuloa suurimmaksi osaksi tästä varastosta ja tiukan langanostolakon määrään itselleni maaliskuun loppuun asti. Maaliskuun lopulla sitten katselaan olisko lakkoilua syytä vielä jatkaa. Lisäksi lupaan neuloa loppuun tai purkaa kuvien keskeneräiset. Lukuunottamatta tuota liian pitkään marinoitunutta. Siihen tarvitaan jokin ihan oma projektinsa.

Jotta lankavarastoni lähtisi pienenemään heti oikein rytinällä, niin laitetaan pystyyn tämän blogin historian ensimmäinen arvonta. Mikäli haluat osallistua arvontaan, kirjoita kommentteihin arvauksesi siitä, paljonko (kiloina) lankaa löytyy tämän postauksen ensimmäisestä kuvasta ja jätä samalla jokin yhteystietosi, niin saan sinuun yhteyden, jos arvauksesi osui oikeaan.

Kahdelle lähimmäs oikeaa kilomäärää arvanneelle lähtee lankapalkinto tästä mun liian isosta varastosta. Aikaa osallistua on 7.1.2011 asti! 

33 kommenttia:

  1. Hmm.. Arvelisin että tuossa olis 26,4kg lankaa. :):)

    VastaaPoista
  2. Ei siinä ole kuin ehkä 12,4 kg. Optimisti pitää aina olla ;-).

    VastaaPoista
  3. Sanoisin että 12kg 750g olisi aika lähellä.

    VastaaPoista
  4. 16 kiloa! Miun puolen vuoden lankalakko on nyt ohi, pitäisköhän pistäytyä Kujeessa...

    VastaaPoista
  5. uusi lukija ilmoittautuu :). löysin blogisi muutama päivä sitten.

    arvaan, että 7,4 kg :).

    VastaaPoista
  6. 21 kg. Hui, en edes uskalla kurkata omiin varastoihin miten monta kerää odottaakaan tositoimiin pääsyä :D

    haikeana@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Hurjan paljon lankaa! Olisikohan 13,5 kiloa lähellekään :)

    VastaaPoista
  8. 17 kiloa. :) Ihan hatusta vedetty.

    VastaaPoista
  9. Aika mukava lankavarasto sulla :) Mä voisin veikata että siinä on noin 15 kiloa :)

    VastaaPoista
  10. 7,2 kg villi veikkaus.

    Paljo näyttäis olevan kuitenki :)

    VastaaPoista
  11. Hei Tiina! Tunturineulos oli Novitalla tällaista: 1. kerros ooon ja toistuu, 2. kerros nonn.Näitä kahta kerrosta toistetaan. tarvitset siis neljällä jaollisen silmukkamäärän. Oikeat muodostavat harjanteen, yksi nurjista jää alas ja muut vuorottelevat.

    VastaaPoista
  12. 10,1 kg

    Laskeskelin omaa lankavarastoani ja päädyin n. 8,5 kiloon, ja tämän on pakko olla enemmän! (En ehkä vain halua myöntää, että minulla olisi joku hamstrausongelma..) Itsekin aion tänä vuonna 1) neuloa enemmän ja 2) järkevöittää lankojen ostamista. Tsemppiä sinulle uuteen vuoteen!:)

    suvisahakari@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. 6 kg 750 g.

    Terv.Tuija Blogiton

    tuija.rautanen@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mä veikkaan 9,5 kiloa.
    Itse laskin vuosittaisen lankasaldon, tulos oli vähän yli 25 kiloa, hupsis...

    VastaaPoista
  15. Minun villi viekkaukseni on 8kg 300g.

    VastaaPoista
  16. Mä oon niin huono näissä. 10,5 kg?

    VastaaPoista
  17. sakkeus sanoo että 6 kg. tasan.

    VastaaPoista
  18. Oliskohan 5kg 700g?
    t.LV

    VastaaPoista
  19. Pitäähän sitä jotain veikata joten sanotaan 10,2 kiloa?

    VastaaPoista
  20. Paljon on sulla kyllä lankoja kasassa. Veikkaisin, että 11,2kg

    VastaaPoista
  21. vastavierailulla. :) Ja veikataan nyt että 13,4kg. :D

    VastaaPoista
  22. Veikkaan keskimmäisen poikani painolla 11,7kg. Enhän muuten myöhästynyt?

    VastaaPoista

Muisk! Kiitos kommentistasi! :)