18. heinäkuuta 2010

Bumbabambu haisee banaanilta



Kesäkuun alussa mulla oli ihan oikea loma. Kokonaiset kaksi viikkoa sain vain olla. Myönnettäköön, että neuloin koko kaksi viikkoa ja se oli I-H-A-N-A-A. Jossain eri neuleprojektien välissä ehdin kuitenkin matkustaa kotiinkotiin Pohjanmaalle ja kesälomareissuun Mumman kanssa. Mumman kanssa oltiin puhuttu jo iät ja ajat, että joskus mennään Kauhavan Kangas-Aittaan yhdessä. Vihdoin oli aikaa lähteä. Ajeltiin Mumman Golfilla läpi lakeuksien, ja löydettiin määränpäähän.



Lankaa oli paljon. Vieläpä villaisia ja kauniin värisiä. Ah. Jo matkalla Mumma oli luvannut ostaa mulle villapaitavärkit. Perillä iski siis valitsemisen vaikeus. Ostaako sitä vai tätä, kuinka paljon ja mitä väriä? Lopulta päädyin Kangas-Aitan omaan tuotteeseen, Pandaan. Villaa ja bambua kauniin vihreässä värissä. Mmmmm.



Halusin Pandasta jotain simppeliä ja nättiä, sellaista mitä voisi käyttää joka päivä. Ainakin sitten kun lämpöasteita on alle 20. Etsin Ravelrystä sopivaa ohjetta ja bongasin Swinging Stripe Cardiganin . Pienellä säätämisellä se olisi just eikä melekeen sitä mitä halusin. Aloin siis neuloa. Neuloin vapaapäivinä rantakalliolla ja yritin ruskettaa kalmankalpeita kinttujani. Pidin seuraa sorsaperheelle ja neuloin lisää.



Valmista tuli yllättävän nopeasti. Oli mukava neuloa, kun oli kiva lanka ja kiva ohje. Aivotonta oikeastaan, senkun neuloi menemään vaan. Poikkesin ohjeesta hippusen, tein seuraavia muutoksia:

- Neuloin koko takista vähän pidemmän, noittei oo kippana.
- Neuloin tuon reunuksen ainaoikein ja neuloin sen suoraan kiinni takkiin.
Kiinnitys neuloessa ehti tulla tutuksi Sateenkaarta neuloessa.
- Helman ja hihojen suut neuloin myös ainaoikein.



Ohje: Swinging Stripe Cardigan
Lanka: Lankatavaratalo Kauhavan Kangas-Aitta Oy:n Panda, melkein 9 kerää
Puikot: 5 mm ja 5,5 mm
Ravelryssä: Bumbabambu

Ja kyllä. Se haisee banaanilta.

Nimim. Jätä keskeneräinen neuletakki ja banaani keskellä kuuminta kesää samaan kassiin.

15. heinäkuuta 2010

Traktorit

Edellisessä postauksessa lupasin neuloa jotakin kolmelle ensimmäiselle kommentoijalle. Ensimmäiseksi kommentoimaan ehti Päivi, joka toivoi pojalleen lapasia. Oli taas yksi niistä päivistä, kun mikään keskeneräinen työ ei kiinnostanut, joten lapaset änkesivät puikoille ihan välttämättä. Ohjeeseen olin törmännyt jo aikoja sitten Ravelryssä, joten nyt oli kiva päästä neulomaan omaa versiota Traktoreista.



Koska intarsia ei kuulu vahvimpiin osaamisalueisiini, päätin pistellä traktorit lapasiin jälkeenpäin. Jäljentelin silmukoita ja katsoin samalla telkkua, niinkuin näkyy. Traktoreista tuli erinäköiset, mutta ehkä ne onkin ihan eri merkkiset!



Ohje:Gustaf - tractor mittens
Lanka: Novita Nalle 150 g kerästä ja traktoreihin sekalaisia jämiä
Puikot: 2,5 mm
Ravelryssä: Little something

Lapaset ovat löytäneet saajalleen ja traktorit olivat kuuleman mukaan mieluisat. Vielä voi lähteä mukaan edellisen postauksen haasteeseen, toivoa minulta jotakin neulottua ja laittaa pienet, hyvät teot kiertämään.

12. heinäkuuta 2010

Anna hyvän kiertää



Blogikierroksella törmäsin Käsistä karannut -blogissa Anna hyvän kiertää -haasteeseen. Innostuin oitis, joten jatketaan tätä haastetta hiotuilla säännöillä:

1. Lupaan neuloa jotakin pientä kolmelle ensimmäiselle, jotka jättävät kommenttinsa tähän postaukseen. Toiveita saa esittää.
2. Lupaan laittaa lahjan matkaan tämän vuoden loppuun mennessä.
3. Kommentoija lupaa jatkaa haastetta blogissaan tai vaihtoehtoisesti antaa hyvän kiertää jollakin toisella tavalla.

Hus, kommentoimaan siitä!

Minä tahdon ulos, tahdon ulos kattilasta..

Olipa kerran yksinäinen vyyhti lahjaksi saatua Manos del Uruguayn Silk Blendiä. Lanka huuteli kaapista neulojaa, joka vihdoin siihen tarttui.


Ohje: sev[en]circle
Lanka: Manos del Uruguay Silk Blend
Puikot: 4,5 mm
Ravelryssä: MATO


Lanka on ihanan pehmeää ja värit ovat hehkuvat. Täydellistä tähän projektiin. Ohje oli helppo ja nopea toteuttaa. Saattaa olla, että näitä nähdään täällä vielä lisää.


Tänään juhlitaan äitini syntymäpäiviä, joten tämä Mato lähtee lahjaksi hänelle. Lahja vaati arvoisensa paketoinnin, joten jatkoin neulomista. Minusta siitä tuli vallan sievä.




Ohje: Just a leaf
Lanka: Novita Nalle, vanha 150 grammainen kerä
Puikot: 3,5 mm
Ravelryssä: Birthday in the summer

5. heinäkuuta 2010

Sateenkaari

Jokin aika sitten selailin Ravelrystä projekteja, joita oli neulottu Evillan langoista, erityisesti siitä sateenkaaren värisestä. Siihen asti nimenomaan se väri vironvilloista ei ollut viehättänyt mua tippaakaan. Jostain tuntemattomasta syystä mulle iski kuitenkin valtava tarve neuloa jotain juuri siitä väristä. Siispä seuraavana päivänä lankakauppaan ja puikot suihkimaan.



Tämä jos joku oli addiktoivaa neulottavaa. Värien vaihtumisen seuraaminen on aina yhtä jännää.



Puikoiksi valikoitui 5,5 milliset bambut, valitettavasti. Näin jälkeenpäin ajateltuna puikot olisivat saaneet olla ainakin numeroa pienemmät, mutta nuo 5,5 milliset sattuivat ekana käteen kun lähdin työtä aloittelemaan ja aurinkoa ottamaan ulos, mun vakkaripenkille.



Tämän neulomiseen tarvittiin kaksi aurinkoista iltaa ulkona ja kaksi rauhallista yövuoroa. Neulominen oli kyllä kivaa, aika kului mukavasti tätä neuloessa. Peitto jää lahjalaatikkoon odottelemaan seuraavaa tuttavapiiriin syntyvää vauvaa.



Ohje: Ten Stitch Twist
Lanka Evilla: 8/2 ?
Puikot: 5,5 mm
Ravelryssä: Always look at the bright side of life!

3. heinäkuuta 2010

Langantappaja



Langat ja puikot kiinnostavat neulojan kissaa, tietysti. "Rakas Kippurainen on hyvä ja jättää äiskän kutimen rauhaan" -harjoitukset on aloitettu. Tätä työtä olen saanut neuloa rauhassa, ilman nurkan takaa hyökkivää kissanpentua, hiljaisessa yövuorossa. Työ onkin edennyt jo puoliväliin, joten seuraavassa postauksessa saatetaan nähdä jo ainakin vilautus valmiista peitosta.

Tämän rojektin langat ostin paikallisesta lankakaupasta, ilman vyötettä. Kun kysyin valmistajaa, minulle kerrottiin, että kyseessä on virolainen villalanka. Sen enempää ei osattu sanoa. Siispä, onko tämä kerällä oleva liukuvärjätty villalanka samaa Evillan 8/2:sta, jota myydään vyyhdillä? Langan tuntu ei ole yhtä lanoliininen ja rouhea kuin aiemmat kokemukseni Evillan langoista, joten voisiko tämä olla jonkin muun firman lankaa? Tietoja otetaan vastaan.